
Teemme yhteistyötä nuoren suunnistajalupauksen Henri Arvelan kanssa. Hän on käyttänyt Swiftwickin sukkia talven harjoituksissa ja kertoo olleensa erityisen tyytyväinen merinovillasukkiin, jotka toimivat täydellisesti talven juoksu- ja hiihtoharjoituksissa tarjoten riittävää lämpöä teknisistä ominaisuuksista…

Monelle juoksun harrastajalle yksi suurimmista motivaatiotekijöistä on joku tapahtuma, esimerkiksi maraton, ja siihen valmistavat pienemmät kilpailut. Tällöin tavoitellaan mahdollisimman hyvää suorituskykyä, ja kunnon olisikin hyvä nousta tasaisesti harjoituskauden aikana kohti kilpailukautta tai…

Olipa lajinasi juoksu, vaeltaminen tai pyöräily, on kehittymisen kannalta harjoitusten ja tehokkaan treenien läpiviennin lisäksi yhtä tärkeää myös harjoituksista palautuminen. Valitettavan usein palautumisen tärkeys muistetaan kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun on jo…

Vesisateet, lakanneet helteet, värikkäät puut ja raikkaat aamut. Kesä on väistynyt ja tehnyt tilaa yhdelle värikkäimmistä vuodenajoista – nimittäin syksylle. Mitä yhä kosteammat ja jatkuvasti viilenevät ilmat tarkoittavat urheilun, sekä etenkin pyöräilyn…